Gdynian satama. Rähjäisen itäblokki-ensivaikutelman jälkeen pyrähdimme pikaisesti Gdanskiin, jossa sateesta huolimatta leuat loksahtelivat auki kaiken sen komeuden ja kauneuden edessä.

Ja tämä kaikki, vaikka 1945 kaupunki näytti sodan jäljiltä tältä:

Gdanskista jatkoimme matkaa Malborkin kautta - valtava, upea linna, jota ihailimme kuitenkin vain hetken joen toiselta puolelta, tänne tullaan toisella kertaa, paremmalla ajalla ja säällä. Lisäksi pysähdyimme Gnieznossa ihastelemassa mahtavaa 1300-luvulta peräisin olevaa katedraalia, Puolan arkkipiispojen kotikirkkoa.

Gnieznon katedraalissa olisi jo yksin riittänyt kuvattavaa viikoksi, mutta päivän reissumme päättyi Poznaniin, jossa vietimme ensimmäisen Puolan yömme.

Sadekuurojen välillä aurinkokin pilkahti esiin!

Täällä kävimme syömässä herkullisia puolalaisia pirogeja. Ruokaakin parempaa oli vielä paikan sisustus, jossa riitti ahmittavaa koko käynnin ajaksi.

Aamulla jätimme hyvästit Poznanille, ja suuntasimme nokkamme kohti Wroclawia. Se on suurinpiirtein Helsingin kokoinen kaupunki, jossa - kuten oikeastaan kaikkialla Puolassa - koreus ja kurjuus eivät koskaan ole kovin kaukana toisistaan.

Loistokkaammat kuvat ovat Stare Miaston (vanhankaupungin) Rynekiltä (kauppatorilta), vähän arkisemmat vain pari korttelia kauempaa. Wroclawin ykkösjuttu oli kuitenkin Ostrow Tumski, eli katedraalisaari.

Saavuimme sinne juuri sadekuuron lopuilla, kun aurinko pääsi taas voitolle synkistä pilvistä. Ja jälleen kerran vanha viisaus toteutui, aina joskus kannattaa katsoa taaksensa:

Ostrow Tumski on viereisen Wyspa Piaskowan (Hiekkasaaren) kera pikkiriikkinen kaupunginosa (vastaisikohan Katajannokkaa?), johon on kuitenkin tungettu toinen toistaan upeampia kirkkoja, yhteensä kuusi kappaletta.

Ja minä en ehtinyt kuvata kuin vasta tämän ensimmäisen, Johannes Kastajan katedraalin, sitten kamerastani loppui akku!

Aamulla jätimme hyvästit Wroclawille ja Puolalle, pienen hengähdystauon teimme kuitenkin vielä Walbrzychin liepeillä, kun käväisimme ihmettelemässä Ksiazin linnaa.

Tällaiset olivat hengästyttävät kaksi ja puoli päiväämme Puolassa. Nähtävää ja koettavaa olisi riittänyt vielä niin paljon. Näkemistämme kaupungeistakin tuli otettua vasta pieni pintasilaus irti, Varsova ja Krakova ovat vielä kokonaan kokematta, ja entäs sitten Itämeren rannikot, Masuurien metsät ja Karpaattien vuoristot?

Ylittäessämme Puolan ja Tsekin rajan ajatuksemme olivat jo kirkkaat: tänne on ehdottomasti tultava takaisin!