Joo, kai se on vain myönnettävä ja tyydyttävä kohtaloonsa: minussa asuu edelleenkin pieni hikipinko!

Varmaan jossain vaiheessa tulin paljastaneeksi, että harrastuneisuuden vuoksi suoritan parhaillani kehitysmaatutkimuksen perusteita verkko-opintoina Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa. Ensimmäinen kurssi "kehitysmaatutkimuksen johdantojakso" on nyt onnellisesti takanapäin, ja sekä ns. oppimispäiväkirjasta että tentistä sain arvosanoiksi 4 (asteikolla yhdestä viiteen). Jeiks!

Hikipingon tittelin myönsin itselleni, koska:

a) hyvät tiedot sillä valmistautumisella ja panoksella, jonka minä kurssiin (ehdin) laitoin, on jo melkein rikollista

b) tuo arvosana kismittää kuitenkin jossain hampaankolossa. Vitosenkin kun olisin varmasti pystynyt suorittamaan, jos vain olisin panostanut ja paneutunut kurssiin vähän enemmän. Mikä jurppii, miksen sitten sitä tehnyt, tai miksen voi olla neloseeni tyytyväinen?

Vaan milloinhan sitä kasvaisi niin aikuiseksi, että ihan oikeasti ottaisi kaikki opintonsa vakavasti ja paneutuisi ja keskittyisi (vain) olennaiseen. No, siitä ei varmaan tule olemaan tulevaisuudessakaan huolta, kun näitä projekteja riittää... Ja jos ei entisiä ole tarpeeksi, mielikuvitusta riittää kyllä uusien keksimiseen, ettei vain vahngossakaan tulisi keskityttyä yhteen asiaan - eihän se edes näillä naisen aivoilla onnistuisi!

Niin tai näin, ainakin tuli todistettua, etteivät aivot ole vajaassa neljässä vuodessa muuttuneet ihan sahajauhoiksi, joten enköhän niistä jatko-opinnoistakin jotenkin selviä kaiken muun harrastuksen ohellakin!